Uhri

ainaimpiellenanna
22.5.2012

¤ Suositun, elämänkokemuksiin pohjautuvan teorian mukaan naiset ajavat miehet uhreiksi erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Tätä on selitetty sillä, että naiset ovat luonteeltaan monimutkaisia, manipuloivia, kieroja ja vaikeaselkoisia. Näin ollen sosiaalisessa kanssakäymisessä nainen muka ajaisi omalla toiminnallaan miehen "ansaan", jolloin miehestä tulee uhri. Tämän teorian mukaan nainen on aina itse syyllinen aiheuttamaansa sosiaaliseen konfliktiin, eikä täten itse voi olla uhri.

¤ Uudempi, ihmiskunnan historiaan pohjautuva teoria taas osoittaa, että uhrit ovat pääsääntöisesti naisia. Naiset ovat läpi historian olleet alistettuina miehen vallan alle ilman minkäänlaisia oikeuksia. Nyky-yhteiskunnassamme naisten asema on jo hieman kohentunut, mutta miesten ylemmyydentunne ja alistava asennointuminen naisia kohtaan on säilynyt tähän päivään asti. Yhteiskuntamme sovinistisikojen ajattelutapaa noudattavat miehemme käyttävät naisia yhä häpeilemättä hyväkseen vedoten omaan uhreuteensa. Näin voimmekin todeta naisten olleen ja tulevan aina olemaan uhreja.

"En mä mitään oo tehny, mä oon vaan uhri tässä"

"Koska olet nainen, olet juoni ja minä taas uhri"

...seliseli pojat ;)

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi ensimmäinen kommentti tälle sanalle!

Piilota

Uhri

Anaalipakottaja
25.5.2012

Uhri - Uhreus ymmärretään suomalaisessa yhteiskunnassa liiankin usein väärin. On siis aika korjata virheet.

Uhri mielletään liian usein konkreettisiin onnettomuuksiin ja muihin konflikteihin. Vaikka onnettumuudesta onkin kyse, kohdistuu se kuitenkin useimmin henkiseen onnettomuuteen. Suomessa joka toinen ihminen kärsii uhreudesta (miehet). Uhreus on jatkuvaa altistumista vastakkaisen sukupuolen julmuudelle. Vaikka Suomessa puhutaankin päivittäin perheväkivallasta, raiskauksista ja pedofiliasta, uhri on poikkeuksetta mies (tässä yhteydessä jätämme pedofilian tarkastelun ulkopuolelle). Kautta aikojen mies on ollut se osapuoli, joka on luonut perheessä turvallisuuden viime kädessä fyysisen väkivallan keinoin. Miesten suojelevan olemuksen huomissa nainen on kuitenkin kehittänyt vuosien saatossa aseen, joka on fyysistä väkivaltaakin brutaalimpaa, nimittäin juonittelun. Tämän kyseisen juonittelun kohdetta nimitetään uhriksi. Akateemisissa piireissä asiayhteys tiivistetään naisen olevan juoni ja miehen olevan uhri.
Naisen juoneus sai startin jo ennen ajanlaskumme alkua, mutta todellisen vauhdin se saavutti vasta teollisen vallankumouksen alkuajoilla n.1800 luvun alkupuolella. Silloin elintaso alkoi globaalisti nousta ja merkantilismi ja vaihdanta syrjäytti väkivallan. Nainen tajusi(kyseenalainen termi puhuttaessa naisesta - käytän silti), ettei se enää tarvitsisi turvallisuutta mieheltä ja alkoi välittömästi hyödyntää omaa juoneuttaan. Mies ei aluksi huomannut mitä oli tapahtumassa, mutta pääsi kuitenkin selville juonittelusta tämän vuosikymmenen alussa. Mies ymmärsi olevansa uhri ja joutuvansa jatkuvasti altistumaan uhreudelle.
Juonittelun ajanjakson pituuden myötä miehen keinot jounittelun varalle tässä vaiheessa ovatkin hyvin kapeat. Uhreus on väistämättömyys. Ilman ratkaisua ongelmaan mies on vain uhri naisen rinnalla. Tätä ideologiaa soveltamalla maailma on kuitenkin nähtävissä täysin uudessa valossa ja nurkat, jotka ennen jäivät varjoon, loistavat kirkkaina ja paljastavat naisen piilotetut kätköt. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi esimerkiksi sitä, jos päivän kolmansien treffien aikana kohtaat naisen, jonka kanssa olit treffeillä kaksi naista sitten haukkuu sinua siaksi, todellisuudessa yrittää vain peitellä omaa peliään? Hämmentämällä ajatuksiasi nainen pelaa itselleen lisäaikaa oman strategiansa järjestelyyn. Toinen hyvä esimerkki on rakkaus. Naiset puhuvat aina rakkaudesta ja vähättelevät seksiä. Nopean tutkimuksen mukaan nainen harrastaa kuitenkin seksiä tasan saman verran kuin mieskin, vaikka syyllistää miestä siitä, ettei hän ajattele muuta kuin seksiä. On siis havaittavissa juoni, jolla nainen vierittää vastuun seksistä ja sen seurauksista miehelle ja pyrkii näin automatisoimaan dominoefektin ja samalla nauttimaan sivuvaikutuksista. Onko rakkaus siis ainoastaan abstrakti käsite, jolla nainen virittää sädekehän päänsä päälle?
Näitä asioita pohtiessa herääkin kysymys, voiko uhreutta välttää välttämättä naista. Vastaus on selvä: ei voi. Vaikka väkivalta ja muu barbaarisuus jäikin historiaan, vanhat sotastrategiat elävät yhä ja niiden nojalla voimme todeta, että paras puolustus on hyökkäys. Täten naisen ollessa ikuisesti juoni ja miehen uhri, mies ei voi muuta kuin kostaa valmiiksi väistämätön uhreutensa.
Näihin kuviin ja tunnelmiin olemme saaneet uhreudelle oikeat kehykset.

Tarkoitukseni oli vain asentaa naapurin pirkolle digiboxi makuuhuoneeseen. Mä oon UHRI tässä!!

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi ensimmäinen kommentti tälle sanalle!

Piilota

Uhri

komula
23.5.2012

Toisaalta läpi historian on nähtävissä ajanjaksoja, jolloin naiset, ovat juonineet itsensä valtaan käyttäen hyväkseen niin sanottua seksuaalista valtaansa. Tästä löytyy esimerkkejä jo varhaisesta historiasta: Kleopatra VII (paremmin tunnettu mm. Julius Ceasarin rakastajatterena). Hän järjesti itsensä ensin Rooman valtaan käyttäeen hyväkseen suhdettaan Julius Ceasarin kanssa. Ceasarin kuoleman jälkeen hän avioitui Egyptin hallitsijan Marcus Antoniuksen kanssa, kun Rooma ei ollut enää hänelle suotuinen asuinpaikka.
Tämä on hyvä esimerkki naisten juonittelusta läpi aikain. Naiset ovat käyttäneet hyväkseen seksuaalista valtaansa saavuttaakseen haluamansa asemansa. Tästä on nähtävissä selvästi kuinka nainen on juoni. Naisen ollessa juoni, on toinen osapuoli eli mies automaattisesti uhri.
Huomioitava on myös nyky-yhteiskunnan tilanne, eikä pelkkä historian havina. Nykyisin jo perinteisessä parisuhteessa on hyvin nähtävissä, kuinka mies on uhri. Nainen käyttää hyvin usein hyväkseen nimenomaan seksuaalista valtaansa, saadakseen miehen tottelemaan itseään. Tämä taas ajaa miehen hyvin helposti "ansaan" ja näin nainen on tosia-asiassa syypää konflikteihin parisuhteessa miehen ollessa uhri. Tästä voidaankin hyvin miettiä, kumpi on uhri: mies, vai nainen?

Turha (5) Hyödyllinen (1)

Uusin kommentti: ...ja Antoniuksen kuoltua Kleopatra VII ...

Lue kommentteja (1)

ainaimpiellenanna
24.5.2012 22:32
...ja Antoniuksen kuoltua Kleopatra VII riisti oman henkensä?? MIEHEN TAKIA?! Jäi jotenkin kummasti mainitsematta... Lisäks kaikkien ihmisten toiminta pohjautuu loppujen lopuksi oman edun tavoitteluun, kyllähän se tiedetään. Miehet tässä suhteessa siis täysin samanlaisia! Tai jopa pahempia! Tämän tekeleen kirjoittajia käy melkein jopa sääliksi, sillä he huomaamattaan todistavat teorian nykymiesten sovinistisuudesta oikeaksi: Heti kun nainen omalla toiminnallaan saavuttaa jotain, taustalla on muka pakko olla juonittelua ja manipulointia?! Entä rakkaus, puhutte koko ajan vain seksistä?! Ilman seksiä mies sekoaa, mutta tunteista ei puhuta missään kohtaa... Oikeasti, eikö nainen ole teille muuta kuin seksiobjekti?!

Piilota

Lisää uusi määritelmä sanalle Uhri.