torilla tavataan

Shfkisan
10.6.2009

"Torilla tavataan" -huudahdusta käytetään nykyään nuorison slangikielessä sarkastisena ilmaisuna silloin, kun irvaillaan jonkin positiivisen asian, voiton tai menestyksen kustannuksella.

Ilmaisun alkuperä tulee tietenkin siitä, että kun Suomi on saavuttanut kansalliselle identiteetille jotain omasta mielestämme merkittävää, kansa kokoontuu usein toreille - Esimerkiksi Euroviisuvoiton 2006 ja jääkiekon MM-kullan 1995 jälkeen.

1. - Tuus Pera kattoon, teksti-tv tietää kertoa, että Suomen shakkimaajoukkue on ottanut Venäjästä 7-6 -voiton.
- Jee, torilla tavataan hei!

2. - Kuulikko jo et meidän futisjengi voitti eilen pelinsä ja noustiin nelosdivariin?
- No jes, torilla tavataan!

3. Oe oe oe meikä sai vihdoinkin tän sanaristikon ratkastua, TORILLA TAVATAAN!
Hauska (20) Hyödyllinen (13)

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi ensimmäinen kommentti tälle sanalle!

Piilota

torilla tavataan

Loko
27.3.2016

Hokemalla viitataan pääasiassa jääkiekkojoukkueille, mutta myös esimerkiksi Lordille, järjestettyihin suuriin torijuhliin voittojen jälkeen. Sitä käytetään kannustuksena ja hengenluontina ennen suurkisoja, kun optimisimia on ilmassa. Toisaalta heittoa käytetään myös sarkastisesti, kun saavutettu voitto ei suurempaa kansanhuomiota tule saavuttamaan. Lisäksi nykyään käytössä on heitto "torille!", jota on tapana hokea minkä tahansa voittajalle merkittävän voiton jälkeen.

IS:n artikkelin (7.5.2015) mukaan motto on peräisin vuodelta 1996, jolloin Suomen jääkiekkomaajoukkue lähti uusimaan vuoden -95 mestaruutta - laihoin tuloksin. Joukkueen motto oli "tavataan torilla", joka jäi elämään muodossa "torilla tavataan". Yritys päättyi vuonna 2011, jolloin Helsingin kauppatorilla juhlittiin taas.

Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden!
- Torilla tavataan!

Voitettiin LoL:n piirinmestaruuden!
- Torilla tavataan.

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi ensimmäinen kommentti tälle sanalle!

Piilota

Lisää uusi määritelmä sanalle torilla tavataan.