Taikaviitta

cavitation
8.3.2012

Henkilö joka päätyönään tekee jotain työtä mutta vapaa-aikanaan, vaikkapa harrastuksen vuoksi, tekee jotain täysin erilaista työtä joka voisi olla myös ammattilaisen tehtäviä.

Monissa tehtaissa on tehdaspalokunta joka on osittain sivutoiminen, eli johto- ja kalustonhuoltohenkilöt voivat olla palkattuja mutta suurin osa miehistöstä on tehtaan muita työntekijöitä jotka on koulutettu toimimaan palomiehinä ja jotka hälytyksen tullen lähtevät sovitussa ajassa palomiehen hommiin vaikka vapaa-ajaltaankin. Tällainen henkilö ei palomiehenä todennäköisesti ole ammattilaisen tasoa mutta jopa ammattilainen voi silti ottaa, esim. sähkömiehen töitä päätoimisesti tekevän, mieluummin työparikseen oman kollegan sijaan. Savusukellettaessa tehtaan tilat ovat todella vaarallisia etenkin kun näkyvyys voi olla olematon tai sitä ei ole ja vaikka sähkömies ei olisikaan palomiehenä ammattilaisen veroinen niin päivittäinen tiloissa liikkuminen ja paikallistuntemus korvaa tuon puutteen.
Myös vapaaehtoisissa palokunnissa (vpk) ja pelastuslaitosten sivutoimisessa miehistössä toimivissa voi olla henkilöitä joista on tietyissä tilanteissa paljon hyötyä juuri päätoimisen ammattinsa takia jos vain esimiestaso osaa tuota tietotaitoa hyödyntää.

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi ensimmäinen kommentti tälle sanalle!

Piilota

taikaviitta

kariku
21.8.2008

Sadesuojaviitta. Nimi johtuu viitan väitetystä kyvystä suojata käyttäjäänsä mm. kemiallisilta aseilta ja ydinlaskeumalta

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi ensimmäinen kommentti tälle sanalle!

Piilota

taikaviitta

Jooseppi
23.2.2013

Aku ankassa esiintyvä ukkeli joka pelastaa kaikki aina ku o jtn rosvoiluu siel ankkalinnan hoodseil

Vähäkö se taikaviitta ovnas ne karhukoplan ryöstöt viime yön
Turha (1) Hyödyllinen (1)

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi ensimmäinen kommentti tälle sanalle!

Piilota

Lisää uusi määritelmä sanalle taikaviitta.