Risuparta

Naurukala
3.2.2023

Kaupungin tehokkain ja monipuolisin työntekijä ja hanttihommien erikoismies. Lounaaksi riittää yksi lasipullo olut. Luultavasti tavallisen ihmisen kehittyneempi muoto, jonka elimistö osaa käyttää alkoholia polttoaineena. Pärjää pullolla päivässä maanantaista perjantaihin. Viikonloppuna risuparta suorittaa tankkauksen ja hänet voi tavata loikoilemasta suurien rantakivikoiden päällä selkä mutkalla. Nähdään joskus pulahtavan veden alle pitkiksi ajoiksi, joka myös viittaa siihen että hänellä on luultavasti vedessä aktivoituvat kidukset. Kukaan ei tiedä maksetaanko hänelle hommista palkkaa, mutta kaikkialla hän tuntuu hommia paiskivan. Saattaa myös nauttia kiinteää ruokaa ja keräilevän jämiä parrasta pahimpana hetkenä talven aikana.

"Siellä risuparta makoili rantakivikossa selkä mutkalla ja selvästi nautti olostaan." - tilannetta paikalla tiiviisti seuraava rantaonkija ja oman elämänsä virveli

"Emme tiedä mistä risuparta tuli ja kenelle hän työskentelee.. mutta hyvin se hommat hoitaa, vaikkakin joskus kyseenalaisesti saattaa mennä rakennuksen yläpohjaan nokosille tai työmaakonttiini nauttimaan oluensa." - tunnettu rakennusmestari ja kyseenalaisesti palkatonta työvoimaa hyödyntävä niksi ja jippo

"Kukaan ei tiedä kuinka vanha risuparta on, mutta ensimmäisistä Karjalasta tulleista siirtolaisista otetussa valokuvassa on kiistatta sama hahmo tarpomassa työkalut nyytin nokassa ja olutpullo kädessä." - kansainvälisesti tunnettu ja rakastettu historijoitsija sekä kylän salapanimon viinaan menevä omistaja

"Palkattuamme paikallisen risuparran olemme voineet jälkikäteen antaa muille tehtaalta potkut, huomenna hän korvaa jo toimitusjohtajan" -ahne pörssiyhtiönporsastelija ja sepalus auki hilluva liimakämmen

"Tämän viikon luontokuvassa näemme paikallisen risuparran pulahtamassa auringon lämmittämiltä kiviltä" - rakastettu uutisääni

"Kyseenalaista väittelyä on käyty olisiko risuparta ollut presidentin virassa ennen Ståhlbergiä, mutta tieto olisi piilotettu.". -salaliittojen kyhöstelijä ja tunnettu kylähullu
Hyödyllinen (2) Hauska (2)

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi ensimmäinen kommentti tälle sanalle!

Piilota

Risuparta

mrblonde
28.8.2014

Koostumukseltaan karun ja terävän oloinen parta, joka on känkkyrällä, kuin risut. Risuparraksi voidaan kutsua koko kasvoalueen peittämää pitkää partaa, joka ei ole tarkasti trimmattu. Merkittäviä risuparran kasvattajia:

Zach Galifianakis näyttää siltä, että hän on yrittänyt selvitä ydinsodasta.

Joaquin Phoenix taisi masentua viime roolinsa jälkeen ja kehtasi ilmestyä kameran eteen ilman, että sheivasi.

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi ensimmäinen kommentti tälle sanalle!

Piilota

Lisää uusi määritelmä sanalle Risuparta.