Piha-Antero

Välilyönti
12.8.2010

"Piha-Antero" (leikkisä kutsumanimi kuten Musta-Pekka) on yleensä kansaneläkeiän ohittanut, nimestäkin päätellen miespuolinen lähialueesi OKT-asukas tai hänen kaverinsa. Koska "Piha-Anterolla" (vastaisuudessa PA) ei ole ajokorttia eikä autoa, hän liikkuu jalkaisin tai polkupyörällä. PA pitää päivänselvänä, että koska hän liikkuu em. tavoilla, hän voi kulkea koska tahansa ja missä tahansa. PA on ankaran tietoinen jokamiehenoikeuksista mutta jokamiehenvelvollisuuksista hän ei välitä pätkääkään.

PA liikkuu talouskeskuksessasi aamu- ja iltahämärissä, suotuisissa oloissa l. kuutamolla, myös öisin. Jos satut koiraa ulkoiluttaessasi yhyttämään PA:n kyhjöttämässä pihassasi, hän on "tulossa kyselemään" jotain. PA on siis tulossa puheillesi pimeänä maaliskuisena iltana kello 22.30 talousrakennuksesi takana ? Tai helteisenä sunnuntai-iltana "iltalypsyn jälkeen" pyyhkäistessään pyörällä pihasta ohi niin lujaa kuin pääsee ? Tai seistessään autotallisi ovella sinne pällistelemässä ja lähtiessään jatkamaan matkaansa edelleen ? Kuten edellä totesin, PA liikkuu missä ja milloin vain häntä sattuu huvittamaan. PA myös jakelee tontillesi omistamiseen perustuvia oikeuksia kolmansille osapuolille, koska PA on uussosialisti. Sehän tarkoitaa, että oma pidetään ja toisen oma jaetaan. Itse PA asunee vuokratontilla. En ole käynyt kysymässä, koska kuuleman mukaan minulla ei ole sinne " mitään asiaa."

Mainittakoon, etten ole PA:ta tavannut missään muualla kuin kotonani.

"Piha-Antero" on yleinen taajamien läheisillä haja-asutusalueilla eikä sitä uhkaa sukupuutto.

Eilen PA ilmestyi kuin tyhjästä tuohon pihalle on korjasin autoa.
Hauska (21) Hyödyllinen (7)

Uusin kommentti: Törmättiin juurikin kuvan mukaiseen Piha-Anteroon ...

Lue kommentteja (1)

Intriguingman
4.12.2013 14:34
Törmättiin juurikin kuvan mukaiseen Piha-Anteroon työkeikella viime kesänä. Eli sillä erotuksella, ettei tapahtunut pihallani. Mutta kuvus täsmälleen sama. Oltiin siis yötöissä 21.00-5.00 tekemässä kunnallistekniikan kunnostustöitä. Jossain siinä kolmen neljän välissä karpalolonkerolta haiseva noin 60-vuotias mies tulee tyhjästä polkupyöränsä kanssa kertomaan juttuja hiljattain kuolleesta äidistään ja peliongelmastaan. Eikä tuosta oikein millään päässyt eroon, koska PA tasan tarkkaan tietää ettei urakkamiehet oikein karkuunkaan pääse työpisteeltään ja toisaalta ei noita voi ilkeästi vittuilemallakaan pois ajaa, koska firmalle se on aina huonoa mainosta jos jollekin reppanalle aletaan haistattelemaan.

Piilota

Lisää uusi määritelmä sanalle Piha-Antero.