Möte

revoojelog
3.7.2013

Möte on alunperin purjehtijaperinteisiin pohjautuva miesten välinen tutustumisriitti. Möte -sana tulee ruotsinkielisestä sanasta "tapaaminen". Möten perimmäinen tarkoitus on vahvistaa luottamusta sekä lisätä veljellistä ja maskuliinista yhteenkuuluvuuden tunnetta osallistujien välillä. Lisäksi Möte saattaa edeltää tai jälkikäteen vahvistaa erilaisia yhteisiä päätöksiä.

Mötejä on useita, mutta niin sanottu perinteinen ja alkuperäinen Möte on melko yksinkertainen suoritus. Mötessä tulee olla osallistujia vähintään kaksi, mutta suurempikin joukko on mahdollinen ja usein tämä katsotaan jopa Möteä vahvistavaksi seikaksi. Möte tapahtuu aluksi osallistujien kerääntyessä rinkiin, minkä jälkeen Möten osallistujat ottavat esiin toisen kiveksistään, kuitenkaan housuja riisumatta. Usein tämä tapahtuukin sepaluksen kautta. Tämän jälkeen jokainen osallistuja koskettaa omalla kiveksellään toisen osallistujan kivestä. Tarkoituksena on tehdä sama kaikille Möteen osallistujille. Samalla kun kivekset koskettavat, kontaktissa olevat henkilöt katsovat toisiaan silmiin totisella ilmeellä ja tervehtivät toisiaan. Tervehdyksen vaihtoehtoina ovat suomeksi "Moi" tai ruotsiksi "Tjena".

"Möte huudettu!"
Hyödyllinen (6) Laadukas (5)

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi ensimmäinen kommentti tälle sanalle!

Piilota

Lisää uusi määritelmä sanalle Möte.