manaus, manaaminen

HIM
2.1.2014

tarkoittaa kahta, sisällöltään päinvastaista toimintaa: Toisaalta se merkitsee henkiolentojen esiin kutsumista, toisaalta eksorkismia (kreikan sanasta eksorkismos) eli pahojen henkien pois karkottamista. Manauksen käsite on hyvin vanha ja edelleen osa useita uskontoja. Aasialaisissa kulttuureissa usko pahoihin henkiin on ollut kautta aikojen vahva, ja myös eksorkismi on säilynyt osana kulttuuria. 2000-luvun alussa Afrikan kristittyjen (esimerkiksi Nigeriassa) keskuudessa on huomattu harjoitettavan eksorkismia.

Kun joutuu oikein hankalaan tilanteeseen, niin manaus 'johan se nyt myrkyn lykkäsi' voi hieman helpottaa oloa.

Yksinkertaisimmillaan manaaminen tapahtuu vetoamalla joko toisaalta henkivoimiin tai toisaalta jumaluuteen kuten Jumalaan tai Kristukseen, ja käskemällä riivaajaa poistumaan.

Uusin kommentti: Nekromantiassa ei ollut kysymys vain ...

Lue kommentteja (3)

Kojootti88
6.8.2018 06:56
Joo, ja tästä manaamisesta päästäänkin seuraavaan käsitteeseen, nekromantiaan joka on vähemmän tunnettu nimitys kuolleiden manaamiselle jolla yritettiin saada kuolleiden henget ennustamaan tulevaisuutta. Nykyäänhän tätä nekromantiaa näkee selaisissa TV:sarjoissa joissa tosin ei yritetä enustaa tulevaisuutta vaan saada tietoa meneisyydestä. TV:ssähän pyöri joskus sellanen sarja kuin Riivatut talot (engl. Most Haunted) jossa esim. mentiin johonkin taloon jossa väitettiin sen talon edellisten asukkaiden kummittelevan ja sitten nämä kyseiset henkilöt yleensä kokoontuivat jonkun pöydän ääreen ja yrittivät kutsua näiden kuolleiden henkiä paikalle kertomaan talon menneisyydestä. Tosin se niiden toiminta vaikuttaa kyllä vähän näyteltyltä jolla tietenkin yritetään vedota katsojiin ja näin pitää se sarja elossa. Tosin vastaavanlaisia juttuja on alkanut ilmestynyt myös Youtubeen katsottavaksi kuten sellainen mainitsemisen arvoinen kanava kuin Aavedata.
Kojootti88
6.8.2018 07:21
Niin, sitä nekromantiaa harjoitettiin lähinnä antiikin Roomassa mutta myös Kreikassa. Lisää aiheesta Wikipediassa.
Kojootti88
6.8.2018 11:25
Nekromantiassa ei ollut kysymys vain kuolleiden henkien manaamisesta vaan jotkut nekromantiaa harrastavat henkilöt jopa yrittivät saada kuolleiden henget palaamaan niiden ruumiiseen ja näin ollen palautta kuolleen takaisin elävienkirjoihin taikuuden avulla. Jotkut jopa uskoo että nämä kuolleiden henget eivät oikestaan ole kuolleen henkilön itsensä vaan oikeastaan demoneja jotka vain teeskentelevät olevansa tämä kuollut henkilö.

Piilota

Lisää uusi määritelmä sanalle manaus, manaaminen.