käkikonservatiivi

Moonman
5.10.2017

"Kukservatiivi", Cuckservative (pol)

Käkikonservatiivi on käännös sanasta "cuckservative", joka puolestaan on johdettu sanasta "cuck" (aisankannattaja). Cuck viittaa englanninkieliseen sanaan "cuckold". Termin etymologia juontaa vertauskuvaan, jossa käki (cuckoo) munii toisten lintujen pesiin ja jättää poikasten hautomisen ja hoitamisen näiden tehtäväksi.

"Cuckservative" yleistyi ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa presidentinvaalien alla vuonna 2015 kuvaamaan selkärangatonta republikaania, jolle on tyypillistä esittää muodollisesti konservatiivia, mutta käytännössä kaupata periaatteitaan ja kansansa etua voittaakseen hyväksyntää lopulta melko defensiivisen vastapuolen silmissä. (Googlaa esim. Jeb Bush)

Suomalaisittain käkikonservatiivi viittaa muodollisesti oikeistolaiseen henkilöön, joka pelkää suunnattomasti vastalaidalta ryöppyäviä irrelevantteja syytöksiä. Esimerkiksi joidenkin faktojen tai väitteiden esittäminen cuck-henkilölle voi olla mahdoton haaste, mikäli hänellä on pienikin pelko saada leimaavia syytteitä tunnekylmäksi, itsekkääksi tai jopa rasistiksi.

Käki-vertaus on kuvaava juuri poliittisessa kontekstissa. Vasemmisto istuttaa epäsuorin keinoin hegemonisella painostuksella ajatuksia ja asenteita käkikonservatiiville, jolla ei ole selkärankaa puolustaa näkemyksiään tai kykyä tunnistaa huonoja lehmänkauppoja (Googlaa esim. Sininen Tulevaisuus). Käkikonservatiivi ottaa uudet ajatukset omikseen tai alkaa vähintään myötäilemään niitä, vaikka saisi muodollisesti säilyttää omat tunnuksensa ja asiapaperinsa.

-Surullista. Sampo Terho oli joskus lupaava oikeistolainen ja puhui melkein kuin Mestari. Nyt se hyökkää vanhoja kavereita vastaan yhtä myötähäpeällisillä ja epätodellisilla syyötksillä kuin vihervasemmisto konsanaan.
-Mä en yllättynyt. Olin aina aistinut, että se on paineen alla taipuva käkikonservatiivi.
Hyödyllinen (60) Laadukas (59)

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi ensimmäinen kommentti tälle sanalle!

Piilota

Lisää uusi määritelmä sanalle käkikonservatiivi.