yhden miehen sota

HIM
26.11.2013

on kuvasanonta tilanteelle, jossa mies käy taistelua jonkin asian puolesta saamatta siihen apua keltään. Tällaisista "sodista" kuulee kerrottavan ja saa myös lukea lehdistä. Melkein aina yhden miehen sota päättyy miehen tappioon. Harvinaisia poikkeuksiakin on, mutta niissä toinen sotiva osapuoli on tehnyt jonkun kardinaalimunauksen.

On erittäin harvinaista, että syyttäjä vie oikeuteen syytteen raskaasta rikoksesta kuten vaikkapa murhasta, ja syyte hylätään. Hylkäämisen syy on aina se, että tutkimuksssa on tehty pahoja virheitä ja loukattu syytteesen joutuneen oikeuksia.

Yhden miehen sota on myös Risto Jarvan ohjaama elokuva vuodelta 1973. Elokuva pohjautuu Jussi Kylätaskun aiheeseen, ja se on kuvaus vähävaraisesta maansiirtokoneenkuljettajasta, Erik Suomiehestä, joka toivoo pääsevänsä uuden, aiempaa helpomman elämän makuun oman yrityksen perustamisen myötä. Tavoitteensa toteuttamiseksi hän kuitenkin kieltää sukunsa ja luokkansa, vaikka joutuukin käyttämään niitä myös hyväkseen. (Wikipedia)

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi ensimmäinen kommentti tälle sanalle!

Piilota

Lisää uusi määritelmä sanalle yhden miehen sota.