Urbaani Sanakirja
Uutuus! Oletko jo kokeillut slangipeliä? Haasta kaverisi!
Pelaa →
ACAB · 14.1.2026

valtionvelan maksajaehdokas: AAA-‍luottoluokituksen puolesta & maatiaisten leväperäisyyttä vastaan

Tiistaina julkistetussa Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n arvo- ja asennetutkimuksessa kävi ilmi, että kansalaiset yleensä mutta myös Sdp:n äänestäjät ovat muuttaneet kurssiaan Suomen surkean julkisen talouden ja hirmuvelkaantumisen edessä. Ero on merkittävä. Nyt aiempaa suurempi osa myös Sdp:n äänestäjistä (50 %) kannattaa julkisen talouden tasapainotustoimien jatkamista, kyselyssä todetaan. Eniten "vyönkiristäjiä" on tietysti yhä kokoomuksessa (94%) ja perussuomalaisten joukossa (86 %). Sdp on muuttanut linjaansa viime vaalikaudelta, ja sitä helpottaa, että myös demarien äänestäjät alkavat olla samaa mieltä. Samalla veronkiristysten käytön suosio lisäsopeutuksen keinona on vähentynyt. Sdp:n kannattajissa näkyy selvää liikettä. Ymmärrys julkisen talouden karmealle tilanteelle alkaa olla varsin laajaa, kuuluu sanoma puolueen ytimestä. Vain Vasemmistoliiton kultalusikkavassarit kulkevat yhä omia polkujaan.

Anna arvio

Raportoi määritelmä

Kiitos! Käymme raportin läpi mahdollisimman pian.

Uusin: "" —

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.

Ei vielä kommentteja.