Vainajala

suomalaisten Tuonela, Manala, eli paikka, mihin päädymme, kun aika meistä jättää

Vainajala

Ja herramme vuonna kaksituhatta ja viisikymmentä, eivät kuolleetkaan pysyneet kuolleina. Vaikka raadot multaan haudattiin, eivät papit eikä loitsut saaneet niitä maaksi maatumaan, vaan kynsin kalmot kaivoivat tiensä päälle maan.

Tämä kauhistutti eläviä, kun vaimot ja lapset ja vanhemmat kävivät koteihinsa, vaikka heiltä olisi puuttunut jalka, käsi taikka pää. Kukin oli kuten kuollessaan ja ketkä olivat vanhuuteen nuukahtaneet, olivat heikkoja ja hauraita kuin eläessäänkin. Mutta ei kukaan ollut aivan niin kuin ennen, vaan näkyi se heidän silmistään, kuolleet sydämet täytti suru ja kaipaus. (fiktiota netissä)