Ranska

jussi2014
4.3.2018

Ranska on Euroopan kehittymättömin valtio, jossa muun muassa käytettiin giljotiinia vielä 1970-luvulla. Ranska olikin viimeinen eurooppalainen valtio, jossa käytettiin kuolemantuomiota. Ranskassa on myös harvinaisen kehittymätön infrastruktuuri, sekä joka paikka täynnä kodittomia ja graffiteja. Ranskalaiset eivät pääsääntöisesti osaa englantia, ehkä ne jotka ovat väen pakolla Ranskaan muutettu. Eihän Ranskaan kukaan vapaaehtoisesti muuttaisi.

Väitteet siitä, että suomalaisella arkkitehtilegenda Alvar Aallolla olisi ollut tiiviit suhteet ranskalaisiin ns. "arkkitehteihin" ja "taiteilijoihin", ynnä muihin oman elämänsä sankareihin, oli todennäköisimmin vain ranskalaista propagandaa, jolla yritettiin saada muut maat luulemaan Ranskan olevan hieno maa jossa harjoitetaan maineikasta arkkitehtuuria. Propaganda onnistui kieltämättä uppoamaan ihmisiin aika hyvin, sillä lähes kaikki uskoivat, ja valitettavasti uskovat edelleenkin, että Aallolla olisi ollut yhteyksiä Ranskaan. Eihän Aallon arvoinen suuri nimi olisi häpäissyt itseään ranskalaisilla kontakteilla.

Ranskaa usein luullaan kauniiksi maaksi jossa on hieno kulttuuri ja kaunis kieli - todennäköisesti Ranska kuitenkin sekoitetaankin Tanskaan.

Huhuja myös liikkuu, että Ranska olisi (ollut) Suomen siirtomaa.

1. Ranska - kehitysmaa keskellä Eurooppaa

2. En kyllä ikinä haluis matkustaa ranskaan.
Laadukas (8) Hyödyllinen (2)

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi ensimmäinen kommentti tälle sanalle!

Piilota

Lisää uusi määritelmä sanalle Ranska.