näyttää närhen munat

HIM
29.11.2013

tämä uhoava sanonta on jo listattu urbikseen, vieläpä oikein hyvällä esimerkillä varustettuna. Sillä tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että sen sanoja uhkuu itsevarmuutta ja lupaa näyttää kilpailijoilleen, kuka on kuka.

Mutta mikä on tämän sanonnan alkuperä? Varma vastausta ei ole, mutta kielitoimistokin on selittänyt, että sanonta tulisi nä-nä-aluista ja olisi riittävän hätkähdyttävä. Tämä vastaus löytyy monesta eri paikasta, ja kaikki vastaajat näyttävät kopioineen toisiaan.

Minulla on aivan toisenlainen selitys tälle sanonnalle. Viime vuosisadan alkupuolella, jolloin sanonta syntyi, oli lintujen munien keräily yleinen harrastus. Myös museot keräsivät suuria munakokoelmia, ja Euroopassa oli yksityisiä keräilijöitä, jotka kåyttivät suuria summia kerätäkseen jättimäisiä kokoelmia, joiden helmiä tietysti olivat harvinaisten lintujen munat.

Keräilijät eivät suinkaan etsineet pesiä itse, se olisi ollut aivan liian vaivalloista, vaan rekrytoivat pikkupojat apuun ja maksoivat heille.

Närhi on talvella näkyvä ja kuuluva lintu, mutta pesimäaikana se katoaa näkymättömiin. Se piilottaa pesänsä hyvin, ja sillä on loistava suojaväri. Närhen munien hankkiminen oli suomalaisille pojille iso uroteko, ja lisäksi niistä maksettiin kymmeniä kertoj enemmän kuin esim. harakan munista.

-Niinpä kylän mestarietsivä uhosi: -Ja kun se itävaltalainen ukko tulee ensi viikolla, niin mä näytän sille närhen munat!

P.S. Tämä ei ole ns. Veijo Meri -etymologiaa, vaan vakava ehdotus sanonnan alkuperän ymmärtämiseksi, tarkoitettu kielitieteilijöiden punnittavaksi.
Laadukas (4) Hyödyllinen (4)

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi ensimmäinen kommentti tälle sanalle!

Piilota

Lisää uusi määritelmä sanalle näyttää närhen munat.