Matti

Kaukana, keskellä kauniita vuoristometsiä, oli pieni kylä, jonka asukkaat olivat tunnettuja ystävällisyydestään ja kekseliäisyydestään. Siellä asui myös nuori mies nimeltä Matti, joka ei ollut aivan kuten muut. Hänen ulkonäkönsä oli poikkeava – hän oli pienikokoinen, ja vaikka hän oli yhtä vanha kuin muut kylän nuorukaiset, hän ei koskaan kasvanut pituudessa kuin he.

Matti oli syntynyt kääpiömäiseksi. Tämä oli ollut suuri salaisuus, jota hän ei ollut halunnut jakaa muille kyläläisille. Hän oli kokenut itsekseen paljon kipua ja ulkopuolisuutta, sillä vaikka muut kyläläiset olivat ystävällisiä, hän tunsi itsensä aina hieman erilaiseksi. Hän ei ollut niin pitkä, vahva tai mahtava kuin monet muut. Mutta hän oli päättänyt, ettei antanut sen estää itseään.

Eräänä syksynä kylä kohtasi suuria vaikeuksia. Metsistä tuli valtava hirviö, joka alkoi viedä kyläläisten karjaa ja pelotti väkeä. Kukaan ei uskaltanut lähteä metsästämään hirviötä, sillä se oli liian vahva ja vaarallinen. Kylän vanhin, Martti, kokosi kokouksen ja kutsui kaikki nuoret miehet ja naiset kuulemaan neuvoja.

Matti oli siellä, piilossa takarivissä. Hänen sydämensä hakkasi kovaa, sillä hän tiesi, että nyt oli hänen hetkensä. Hän ei ollut iso, mutta hän oli nopea ja älykäs. Ennen kuin kukaan ehti ehdottaa mitään, Matti nousi seisomaan ja ilmoitti:

"Minä lähden metsään ja kohtaan hirviön."

Koko huone vaivautui. Kukaan ei ollut kuullut Matti-sanasta kuin vain silloin tällöin. Eihän hän edes ollut yhtä iso kuin muut. Mutta Matti ei antanut pelon estää itseään. Hän oli päättänyt, että kääpiömäisyys ei ollut este vaan voima – hänellä oli rohkeutta, johon muut eivät ehkä uskaltaneet luottaa.

Seuraavana aamuna Matti pukeutui vanhaan vaelluskivensuojukseen ja otti mukaansa vain pienen nuijan ja veitsen. Metsä oli synkkä ja pelottava, mutta Matti oli päättänyt voittaa. Hän tiesi, että kääpiömäisyyttä ei tarvinnut piilotella – sen sijaan hän voi käyttää sitä vahvuutenaan. Hän oli ketterä ja nopea, ja pystyi liikkumaan metsikössä sellaista vauhtia, jota suuremmat eivät kyenneet.

Matti seurasi hirviön jälkiä, ja pitkä matka vei hänet syvälle metsään. Vihdoin, pitkän ja uuvuttavan päivän jälkeen, hän löysi hirviön luolan. Se oli jättimäinen, uhkaava olento, jonka silmät hohtivat pimeässä. Mutta Matti ei pelännyt. Hän tiesi, että hän oli se, joka voisi voittaa. Kääpiömäinen koko oli hänen etunsa – hän ei ollut helposti havaittavissa eikä hirviö osannut varautua hänen nopeuteensa.

Matti piiloutui ja odotti oikeaa hetkeä. Kun hirviö vihdoin lepäsi, Matti hyppäsi sen selkään ja löi nuijallaan voimakkaasti eläimen kaulaan. Hirviö karjaisi ja yritti repiä hänet irti, mutta Matti oli liukas ja ketterä, väistäen iskut ja iskien uudelleen.

Pitkän taistelun jälkeen Matti onnistui voittamaan hirviön ja toi sen takaisin kylään. Koko kylä hämmästyi. He eivät olleet uskoa silmiään – pieni Matti, joka oli aina jäänyt varjoon, oli voittanut hirviön, joka oli pelottanut koko kylän.

Kyläläiset riemuitsivat, ja Matti sai kunnian ja arvostuksen, jonka hän oli aina ansainnut. Mutta hän ei ollut ylpeä vain voitostaan. Hän oli ylpeä siitä, että oli hyväksynyt itsensä sellaisena kuin oli – kääpiömäisyys ei ollut este vaan vahvuus. Se, että hän oli erilainen, antoi hänelle kyvyn nähdä maailman eri tavalla ja toimia siellä eri tavalla kuin muut.

Kylä ymmärsi, että suurin voima ei tule aina koosta, vaan sydämestä ja rohkeudesta. Matti ei ollut vain kääpiö, hän oli sankari – ja siitä tuli koko kylän symboli: ei ole väliä, kuinka pieni olet, vaan kuinka suuri sydämesi on.

Matti on goblin