koira haudattuna

HIM
5.1.2014

tarkoittaa, että asiassa on jotain epäilyttävää. Tämä sanonta on kansainvälinen, mutta se on eri kielissä eri tavoin muotoiltu. Esimerkiksi englannin kielessä se kuuluu I smell a rat.

Onko tähän koira haudattu?
Kävin ElisaShopitissa. Oli näyttävästi esillä seuraava tarjous: Eliitti+ ilman määräaikaisuuksia ja siihen kaveriksi puhelin 9 euroa! Vodafonen puhelin. kuukausimaksuton vuoden 2011 loppuun saakka. Kun aika monella sattuu olemaan Saunalahti/Elisa, taitaa mennä tappiolle Saunalahden systeemi.
(saunalahti.fi 21.5.2010)

Koira haudattuna

Mieleeni tuli yksi seikka, joka saattaa olla myös takana siinä, miksi sosiaalisen median välineet eivät ole ainakaan vielä levinneet kouluihin. Olen myös törmännyt tähän asiaan monissa keskusteluissa kollegoiden kanssa. Olen innoissani selittänyt niistä välineistä, joita käytän jatkuvasti itseopiskelun välineinä kuten: Google-syötteenlukija, Diigo, RSS-syötteet, Wikit, Ning, Blogit, Twine, Trackle jne. Kerron, kuinka hienoja välineitä ne ovat ja että voin käyttää niitä ilmaiseksi.

Tuo ilmaiseksi sana saa monet heti todella epäluuloisiksi. Tässä täytyy olla koira haudattuna. Ne välineet, joita koulussa käytetään ovat kalliita, mutta niistä on maksettu lisenssit, eikä oikeuksien kanssa ole ongelmia. (erään opettajan blogista 9.10.2009)

Uusin kommentti: Etymologia: käännöslaina venäjän sanonnasta "sobaka ...

Lue kommentteja (1)

auts
9.7.2019 19:00
Etymologia: käännöslaina venäjän sanonnasta "sobaka zaryta". Ei slangia, vaan yleiskieltä.

Piilota

Lisää uusi määritelmä sanalle koira haudattuna.