jäärä

(lintuslangi) Järripeippo (kansanomainen nimi)

Eiran uusi nimi,,,,..,., Eduskunnassa voi äänestää jaata ja eitä sekä tyhjiötä. Miltä kuulostaisi Jaara?????¿¿

Aikanen, ko maailma vielä muisti omat sanansa paremmin kuin vierahat, eli ihminen, jonka nimi oli Eira. Eira ei ollut kovaääninen eikä kiirehine; hän kuunteli. Hän kuunteli tuulen huminaa, veden puhetta ja ihmisten sanoja, jotka usein törmättih toisiinsa kuin kivet kosessa. Kerran Eira läksi suureh taloh, sinne missä kansa kokoontui pitkien pöytien ympärille ja nosti kätensä. Siellä sanottih jaa taikka ei, ja joskus ei sanottu mittää, ja sitä sanottih tyhjä. Eira istui hiljaa ja ajatteli: “Onko totta, ette maailma jakautuu vain myöntymiseh ja kieltämiseh? Missä on se sana, joka hengittää ennen päätöstä?” Yön tultua Eira jäi yksin. Vanha kieli, se mikä ei ole kirjoissa vaan ihmisessä, alkoi puhua hänen mielessäh. Jaa sanoi: mene. Ei sanoi: pysähy. Tyhjä vaikeni. Mutta niiden välissä oli hetki, jossa ihminen vielä kuuntelee omaa vastuutansa. Siinä hetkessä syntyi sana. Se ei ollut jaa eikä ei, mutta siinä oli molempien varjo. Sana tuli hiljaisena, mutta vahvana: Jaara. Ko Eira lausui sanan ääneen, hän tunsi, ette se ei ollut vain sana. Se oli nimi. Ja ko nimi vaihtuu, ihminenkin muuttuu. Siitä hetkestä lähtien Eira oli Jaara. Jaara palasi omalle maalle. Kyläläiset kysyttih: “Mikäs nimi tuo on? Onko se jaa vai ei?” Jaara vastasi: “Se on kuuntelun nimi. Se on vastuu ennen sanaa.” Ajan myötä Jaara tuli tunnetuksi. Ko kylässä syntyi riita, kutsuttiin Jaara. Ko piti päättää yhteisistä asioista, Jaara ei kiirehtinyt kättä nostamah. Hän odotti, ko sanat löysivät paikkansa ja ko sydän ehti mukaan. Ihmiset alkoivat ymmärtää, ette kaikki päätökset ei synny huudosta. Osa syntyy hiljaisuudesta, jossa ajatus vielä elää. Ja sitä hiljaista, painavaa hetkeä alettiin kutsua Jaaraksi. Niin Jaara ei ollut vain ihminen, vaan merkki. Merkki siitä, ette ennen jaata ja eitä on vielä yksi askel. Ja vanhat ihmiset sanoit: “Ilman jaata ei synny tekoja, ilman eitä ei ole rajaa, mutta ilman Jaaroa ei ole järkeä.” Ja niin sana jäi elämäh. Ja ko joku epäröi oikealla tavalla, sanottih: “Hän seisoo Jaarassa.”