hyperrytys

Fastro
22.11.2016

Systemaattinen tai muuten vastakkaisista näkökulmista välittämätön hypetys, jolla koitetaan saada muita innostumaan samasta innovaatiosta, pidetään yllä positiivista pöhinää ja tuomitaan epäilijöitä, koitetaan lobata joko poliittista, yritysmaailman tai joukkorahoittajien päätöksentekoa, yms. Liittyy usein ns. teknologiauskovaisuuteen, mutta myös muihin usein investointeja vaativiin asioihin, kuten Guggenheimin ajamiseen. Sanaa saatetaan käyttää myös leimaamaan mahdollisesti kelvollisia asioita. Hyperrytys voi toisaalta myös tarkoittaa hypetystä, joka uppoaa ihmisiin kritiikittä. Hyperrytyksellä yritetään saada aikaan hypeä tai hypetystä, mutta joskus pieneenkin joukkoon vaikuttaminen riittää. Typerimmät taas saattavat ottaa minkä tahansa hypen tosissaan ilman kunnon perusteluita, ja sitten jakavat asiaa ja luovat hyperrytystä.

Etymologia: Tulee sanoista hypetys ja typerrytys, tuo mukaan sopivasti myös lisää aspektia hyper, eli ylikierroksilla käymistä.

Kts. myös hyperys.

Muut muodot kuten hyperryttää, hyperryttäminen ovat harvinaisempia.

Se keskusteluryhmä nyt on täynnä hyperrytystä muutenkin, en usko tuon olevan mitenkään järkevää. Eihän edes noilla 3D-tulostimilla saa oikein mitään aikaan, ja kuka nyt sellasia haluais kotiinsa. Niin miksi valtion pitäisi edes tutkia 4D-tulostimia? Voihan tuolle JOTAKIN käyttöä tulla, ja jos joku yritys onnistuu hyperrytyksessä, niin onneksi olkoon, mutta ei kiitos minun rahoillani.

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi ensimmäinen kommentti tälle sanalle!

Piilota

Lisää uusi määritelmä sanalle hyperrytys.