humpparetku

Uolevi
12.4.2012

Humpparetku on humppasiipeilijä, joka keskittyy lähinnä elämään Eläkeläisten ja toisten kustannuksella, eikä hanki koskaan työtä. Humpparetku on käsitteenä läheistä sukua humppapummille.

Humpparetkut liikkuvat monesti laumassa. He käyttäytyvät erittäin huonosti ja saattavat vaikka sikailla ravintolassa ja unohtaa kaiken kukkuraksi lompakkonsa kotiin. Humpparetkujen elämäntyyliin kuuluu myös rankka ryyppääminen ja yleinen tyhmyyksien tekeminen. Tyyppiesimerkki humpparetkusta voisi vaikkapa pyöräillä pappatunturilla Turusta Joensuuhun laulaen samalla kyyneleet silmissään Eläkeläisten kappaletta Haudalle kukkia.
Usein humpparetku jää pääsemättä em. orkesterin keikalle. Joskus omasta syystään, joskus ovimiehen.

Täyden humpparetkustatuksen voinee saada aikaisintaan usean keikan, tapaamisen ja tarkkaan harkitun seulan jälkeen. Humpparetkuja esiintyy muutamalla paikkakunnalla ja heitä yhteensä on noin 15. Nämä 15 kuuluvat ns. promillejengiin (1‰), lisäksi ympärillä pyörii hännystelijöitä.

Humpparetkujen miespuoliset jäsenet tunnistaa yleensä parhaiten humpan perinteitä kunnioittavasta ja perin komeasta pukeutumisesta. Nk. Old School -humppamuoti on valttia näissä piireissä, eli vaarin vanhoja asusteita on kirppareilta ja aitoista haalittu. Olis pitänyt mielummin hankkia se elämä. Naispuoliset jäsenet tunnistaa muuten vaan, tai sitten siitä, että liikkuvat noiden komeiden miespuolisten retkujen vanavedessä. Retkut kyllä yleensä huomataan jollain tapaa missä tahansa liikkuvatkin.

Ulkoisen komean habituksen lisäksi, humpparetkun tunnistaa vahvasta humalasta ja humpan hyräilystä.
Huono (2) Hyödyllinen (1)

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi ensimmäinen kommentti tälle sanalle!

Piilota

Lisää uusi määritelmä sanalle humpparetku.