Hopsu/Hopus

Mrkyrpa
22.6.2016

Hopsu, elikkä pteromys volans, on jokapäiväinen kaduillamme kulkeva olio, joka ulkonäöltään muistuttaa tavallista ihmistä. Kyseisen eläin lajin on kuitenkin kerrottu polveutuvan uudessa seelannissa asustavista hobiteista, ollen täten kaukaista sukua Bilbo Bagginssille ja kaikille muille Hobittilan asukkaille.
Nämä varsin hobittien tapaiset oliot ovat kuitenkin vaarallistakin vaarallisempia sillä Hopsut ovat vain vitun savageja ja mahdottomia pussy destroyereita. Hopsuilla on sanottu olevan maailman vahvimmat hauikset ja suurimmat penikset joilla ne saalistavat ja tainnuttavat uhrinsa. Ei kuitenkaan kannata huolestua. Tämä eläin viettää suurimman osan ajastaan omassa pesässään masturboiden taikka lolia hakaten. Jos, huom jos, Hopsu uskaltautuu ulos pesäkolostaan on se vain joko sen takia, että pitää käydä paskalla tai, että tiedossa on rankkaa alkoholin kuluttamista. Suurimman osan ajastaan Hopsu etsii kuitenkin kumppania jonka kanssa voisi hankkia jälkeläisiä. Tämä orjalaivalla suomeen matkustanut laji on kuitenkin ollut tässä tehtävässä hyvin epäonninen ja tämän takia laji on kuolemaisillaan sukupuuttoon.

Esimerkkien sijaan ohjeita:
1. juokse
2. suojaa peräreikäsi
3. rukoile
Hyödyllinen (31) Hauska (9)

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi ensimmäinen kommentti tälle sanalle!

Piilota

Lisää uusi määritelmä sanalle Hopsu/Hopus.