Urbaani Sanakirja
Uutuus! Oletko jo kokeillut slangipeliä? Haasta kaverisi!
Pelaa →
mydettaja · 8.4.2026

Aleksi on pyöreähkö poika, joka esiintyy kylällä suurena tietäjänä. Hän kertoo kaikille miten moottorit toimivat, miten sähköt pitäisi kytkeä ja miten kaikki muut tekevät asiat väärin. Todellisuudessa Aleksi ei kuitenkaan ole mikään mestarimekaanikko, vaikka hän puhuu asiasta kuin olisi rakentanut puolet maailman moottoreista itse. Hän ajaa ylpeänä kiinalaisella mökijällään pitkin kylän teitä ja pitää sitä melkein kilpakoneena. Aleksi on myös tunnettu siitä, että hän matkii kaverinsa aksenttia ja sanoo lähes joka toisessa lauseessa “ei meinaa”. Kukaan ei oikein tiedä miksi. Lisäksi hän heittelee aivan uskomattomia väitteitä. Esimerkiksi hänen mukaansa kaverinsa ei saa Apriliaansa toimimaan, jos siihen asentaa kisäsähköt. Vielä oudompaa on se, että Aleksi väittää täysin tosissaan hänen vanhan Keeway RY6 -skootterinsa kulkeneen joskus jopa 70 kilometriä tunnissa. Silti Aleksi saa usein kaiken mitä haluaa.

Katso tuolta toi siirtolohkare tulee sen mönkijän kanssa

Anna arvio

Raportoi määritelmä

Kiitos! Käymme raportin läpi mahdollisimman pian.

Uusin: "" —

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.

Ei vielä kommentteja.

Aleksi

Oliver132 · 27.1.2026

Aleksi on homo poika joka vittu hakka mua ja mun laitteita. Hänestä kannattaa pysyä hyvin kaukana. 100m on minimi etäisyys jos et halua saada turpaan tältä homolta.

Aleksi tule tänne!!

Anna arvio

Raportoi määritelmä

Kiitos! Käymme raportin läpi mahdollisimman pian.

Uusin: "" —

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.

Ei vielä kommentteja.

Aleksi

kariku · 21.8.2008

Aleksanterinkatu

Anna arvio

Raportoi määritelmä

Kiitos! Käymme raportin läpi mahdollisimman pian.

Uusin: "" —

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.

Ei vielä kommentteja.

Aleksi

ottoro · 3.11.2008

pojan nimi

annetaan pienokaiselle nimeksi Aleksi

Anna arvio

Raportoi määritelmä

Kiitos! Käymme raportin läpi mahdollisimman pian.

Uusin: "" —

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.

Ei vielä kommentteja.