kuvotus

HIM
2.1.2014

pahoinvoinnin tunne, joka voi jatkuessaan aiheuttaa oksentamisen, vastaava adjektiivi on kuvottava

Kuvotus.fi-sivuston toivotaan edistävän potilaiden ja syöpätauteihin erikoistuneen hoitohenkilökunnan välistä kommunikointia ja keskustelua koskien solunsalpaajahoidon (sytostaattihoidon) aiheuttamaa pahoinvointia. (kuvotus.fi)

Olen alle kolmikymppinen nainen joka on kärsinyt ylävatsan vaivoista noin pari vuotta.

Oireeni: huonovointisuus ylävatsassa. kuvottava olo että voisi oksentaa mutta oksennusta ei kuitenkaan tule. (gernet.fi)

Olen kärsinyt pidemmän aikaa, erityisesti viimeiset kaksi viikkoa, jatkuvasta kuvotuksen tunteesta, tärinästä, voimattomuudesta ja kaiken kaikkiaan huonosta olosta. Nytkin olen kolmen päivän aikana vain kerran päivässä jaksanut lähteä ulos kotoa. Olen tehnyt pienen kävelylenkin tai käynyt kaupassa, mutta ei vain suju, kun alkaa oksettaa ja heikottaa jo pienen matkan jälkeen. Tekisi mieli nukkua koko ajan. (suomi24.fi)

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi ensimmäinen kommentti tälle sanalle!

Piilota

Lisää uusi määritelmä sanalle kuvotus.