haukkuva koira ei pure

HIM
7.12.2013

tarkoittaa sitä, että jostakin asiasta pahinta meteliä pitävät ovat useimmiten toiminnan tullessa kyseeseen vaarattomia

Otsikko: Näitäkin ilmiöitä voi seurata tämän iltaisessa puoluejohtajien puoluetentssä

1. Kuinka usein Mari Kivieniemi ja Jutta Urpilainen joutuvat keskenään ilmiriitaan?

- Juttahan on perusluonteeltaan helposti ärsytettävä ja muutenkin aggressiivinen - toisaalta haukkuva koira ei pure - sanotaan.
- Mari puolestaan pystyy esiintymään viileämmin ja pitämään kyntensä kauemmin kisaamaisesti piilossa.
- Jyrki pyrkii esiintymään setämämäisenä tulevana pääministerinä ja siksi hän toistelee vähän päästä, että näillä asioilla (muiden pienten valtioiden takuilla ja lainoilla) hän ei leikittele ja kieltää muitakin leikittelemästä Ainakin aikaisemmissa tenteissä hänen leikittelymaneerinsa on ollut huvittavaa.
- Soini taas etenee sutkaustensa voimin, kuten ennenkin, ja niistä voi aikansa kuluksi pitää vaikka tukkimiehen kirjanpitoa

Sitäpaitsi olen pannut merkille, että kun tenteissä on vaadittu asiantuntemusta ja yhteistyökykyä, niin SDP on pannut asialle Tuomiojan ja Heinäluoman - Juttaa ei ole päästetty riitelemään. (Keskisuomalainen 14. huhtikuuta 2011)
Laadukas (2) Hyödyllinen (1)

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi ensimmäinen kommentti tälle sanalle!

Piilota

Lisää uusi määritelmä sanalle haukkuva koira ei pure.